Artikkelit

PoPS jäi pisteittä – LehPa voitti 1-2 viime minuutin maalillaan

Tänään PoPS aloitti toisen sarja kierroksen, kun se kohtasi LehPa /2:n uudemman kerran. Peli oli jälleen tasainen ja ikään kuin toisintona edellisestä kohtaamisesta se ratkesi vasta pelin viime minuuteilla. Popsin harmiksi LehPa oli jälleen ratkaisijana. Tasainen taistelu päättyi Lehpan 1-2 voittoon.

PoPS:n pistetili aukesi viimein – maaliton tasuri JuPS:a vastaan

Juhannusviikko, aurinkoinen ulkoilma ja lämpötila hipoo hellelukemia, siis mahtava futiksenpeluu sää. Eilen keskiviikkona näin ei ollut, sillä Petri Takalan ennustus hyisestä kelistä piti paikkansa. Juuasta Popsin vieraaksi Outokumpuun matkustanut JuPS sai hyytävän vastaanoton, sillä elohopea ei noussut +5 celsiusastetta ylemmäksi eikä jatkuva sade tehnyt olosuhteita yhtään mukavammaksi. Vaikka kenttä oli liukas ja sää oli mitä oli, saatiin kentällä pelattua ehjä peli. Maalipaikkoja riitti, mutta kumpikaan joukkueista ei saanut survottua palloa maaliin. PoPS avasi kuitenkin pistetilinsä 0-0 tasapelin myötä.