PoPS jäi pisteittä – LehPa voitti 1-2 viime minuutin maalillaan

Tänään PoPS aloitti toisen sarja kierroksen, kun se kohtasi LehPa /2:n uudemman kerran. Peli oli jälleen tasainen ja ikään kuin toisintona edellisestä kohtaamisesta se ratkesi vasta pelin viime minuuteilla. Popsin harmiksi LehPa oli jälleen ratkaisijana. Tasainen taistelu päättyi Lehpan 1-2 voittoon.

Ensimmäinen puoliaika lähti käyntiin Popsin kannalta kehnosti. Jo ensimmäisellä peliminuutilla LehPa iski pallon häkkiin, kun uninen PoPS ei onnistunut katkaisemaan vasempaan laitaan syötettyä palloa. Lehpalainen laukoi laidasta pallon maalia kohti, mutta Popsin maalia vartioinut Elmo Kaasinen torjui sen, mutta ei kuitenkaan onnistunut saamaan palloa haltuun. PoPS puolustus ei seurannut jostain syystä laukojaa, vaan hän pääsi iskemään pallon reboundista verkkoon. Lehpa pääsi jo pian ensimmäisen maalin jälkeen uudelleen maalintekoon, mutta maali hylättiin kuitenkin paitsiona.

Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuutena enemmän Lehpan hallintaa, vaikka Popskin sai aikaiseksi muutamia hyviä maalintekotilanteita. Pops tuli tilanteisiin myöhässä eikä karvaus ollut onnistunutta. Toisella puoliajalla PoPS onnistui parantamaan peliään merkittävästi ja pystyi hallitsemaan peliä hienoisesti. PoPS onnistui maalinteossa erikoistilanteessa, kun Pasi Voutilainen antoi vapaapotkun oikealta laidalta matalana kohti maalia. Voutilaisen antamaan vapariin ehti ensimmäisenä Toni Kukkonen, joka onnistui irtautumaan vastustajan puolustuslinjasta hyvin ajoitetun juoksun ansiosta. Kukkonen otti pallon haltuun ja sijoitti pallon varmasti oikeaan alakulmaan.

Tämän jälkeen PoPS lisäsi vettä myllyyn, ja haki johtomaalia aktiivisesti. Muun muassa PoPS:n paidassa tällä kaudella debytoineella Mikko Vartiaisella oli oiva maalintekopaikka hänen ottaessaan pallon haltuun hallitusti rangaistuspilkun kohdalla, mutta hänen laukauksensa meni päin maalivahtia. Myös LehPa pääsi muutamille hyville paikoille, mutta ei onnistunut viimeistelyssä. Viimeinen peliminuutti koitui Popsin kohtaloksi, kun LehPa sai vapaapotkun oikealta laidalta jonkin matkaa kuudentoista alueelta. LehPan vapaapotku oli erinomainen, ja se kiersi PoPS-muurin ohi ja painui vastustamattomasti oikeaan nurkkaan.

Tämän jälkeen PoPS sai vielä lisäajalla parikin laukausta aikaiseksi, mutta tuomari vihelsi pelin lukemiin 1-2 Lehpalle. PoPS pelasi varsin nuorella joukkueella, sillä vanhin pelaaja oli vain 26-vuotias. Aivan pelin alkua lukuun ottamatta PoPS pelasi melko ehjästi, ja onnistui tällä kaudella niin vaikeaksi osoittautuneessa maalinteossakin. Toki viimeistely oli edelleen heikkoa. Ottelusta muodostui jälleen trilleri, mutta ikävä kyllä Lehpa oli parempi tälläkin kertaa parempi viimeistelemään.

PoPS jää nyt harjoitustauolle, ja palaa pelikentille 17.7. Ilomantsissa. Silloin PoPS lähtee metsästämään jumbokamppailussa FC Pogostalta kolmea sarjapistettä.

 

 

PoPS-78 – LehPa /2      1-2 (0-1)

’ Vastustaja
’ Toni Kukkonen
’ Vastustaja

 

PÖYTÄKIRJA

 

PoPS-78: Elmo Kaasinen (mv), Teppo Sormunen, Simo Mutanen, Toni Kukkonen (c),  Hugo Hyvönen, Mikko Vartiainen, Joni Naumanen, Miikka Hartikainen, Teemu Lätti, Karri Aspelund, Toni Karhunen, Aleksi Lappalainen, Pasi Voutilainen, Sami Ratilainen, Joona Hyvärinen