Joulutauko ohi – pelit jatkuvat Mikkelissä

PoPS jatkaa otteluitaan joulutauon jälkeen huomenna Mikkelissä. Vastassa on perinteisesti PoPS:lle perinteisesti ikävänä vastustajana tunnettu Ri-Pa / Young Boys, jolta PoPS ei vuosien saatossa olet saanut kuudesta ottelusta pistettäkään.

Lähtökohdat otteluun eivät siitä huolimatta ole niin huonot kuin voisi olettaa. Vaikka viidestä ottelusta on kasassa vain yksi piste, on PoPS pystynyt taistelemaan tasaväkisesti voitosta lukuunottamatta repsahdukseen päättynyttä Feeniks -ottelua. Mikäli otteet jatkuvat entisenlaisina, tulee avausvoitto ennemmin tai myöhemmin. Hieman yskähdellen kauden aloittanut Ri-Pa on viime aikoina pelannut varsin pirteästi, joten helposti ei pisteitä ole luvassa tästäkään ottelusta.

PoPS:n aikaisempinakin vuosina haastavaksi osoittautunut maalivahdin paikka tuottaa jälleen pienoisia ongelmia, sillä joukkueen kaikki maalivahdit ovat sivussa ottelusta. Siksi maalilla nähdään tällä kertaa yllätysnimi, jota ei maalilla ole aikaisemmin nähty. Toivotaan, että tämä siivittää PoPS:n kauden avausvoittoon!

 

Ri-Pa/Young Boys – PoPS-78, la 9.1. klo 16:30, Rantakeidas (Mikkeli).