PoPS rutiininomaiseen voittoon Yllätyksestä

PoPS-78 otti tänään toisen perättäisen voiton futsalin 2. divisioonassa, kun Yllätys kaatui Ylämyllyllä pelatussa ottelussa maalein 6-3 (3-2). PoPS:n tehomiehenä hääri tällä kertaa pitkästä aikaa mukana ollut Olli-Pekka Saarinen, joka nakutti tehot 2+2.

Ottelu oli lukuisten poissaolojen sävyttämä, sillä PoPS:n avainpelaajista poissa olivat mm. Antti Åke ja Valtteri Nykänen. Myös Yllätyksen vaarallisin pelaaja Toni Tahvanainen puuttui kamppailusta, kuten Yllätyksen valmentajan mukaan myös lukuisat muut runkopelaajat. Kasaan saaduilla miehistöillä pelattiin kuitenkin tasainen, mutta kohtalaisen heikkotasoinen ottelu, jossa molemmilla joukkueilla oli mahdollisuus ratkaista ottelu. PoPS käytti paikkansa tällä kertaa paremmin hyödyksi ja vei näin ollen ansaitut kolme pistettä mukanaan.

Itse ottelu Jyrin pienessä salissa ei juuri hienouksia tarjonnut. Yllätys siirtyi ottelussa johtoon jo puolentoista minuutin pelin jälkeen, kun Tatu Lavikaisen hyvä laukaus ohitti PoPS-vahti Mikko Sokkasen. PoPS sai kuitenkin pikku hiljaa pelistä kiinni, ja tasoittikin ottelun vajaan seitsemän minuutin pelin jälkeen: Olli-Pekka Saarisen laukaus kimmahti ylärimasta kohti Teemu Hallikaista, joka ehti laittaa polven pallon tielle, josta peliväline sitten pomppasi yläriman kautta verkkoon. Seuraavasta maalista vastasi Saarinen itse, kun upea kärkkäri painui maalin kattoon pienestä kulmasta. Minuutti ennen puoliajan päättymistä Hallikainen laukoi sivurajasta PoPS:n kolmannen maalin Jussi Mertasen syötöstä, joka saalisti näin ollen kauden ensimmäisen pisteensä. PoPS-puolustuksen virheen seurauksena Yllätys pääsi vielä kaventamaan puoli minuuttia ennen jakson päättymistä, ja näin ollen puoliajalle siirryttiin PoPS:n johtaessa numeroin 3-2.

Toisella puoliajalla maaleja saatiin odottaa aina seitsemännelle minuutille saakka, kunnes vastahyökkäyksen seurauksena Yllätyksen Lavikainen pääsi tasoittamaan ottelun. Tässä vaiheessa näytti, että kumpi tahansa voi viedä pisteet mukanaan, mutta onneksi seuraavasta maalista vastasi jälleen PoPS: Hallikainen runnoi vasenta laitaa pitkin ylös, ja tarjoili maalin eteen täysin vapaaksi jätetylle Saariselle avopaikan, josta Saarinen ei erehtynyt, vaan siirsi PoPS:n jälleen johtoon. Vapauttava viides maali syntyi reilut kolme minuuttia ennen loppua, kun Saarisen syötöstä Turkka Parviainen pääsi viimeistelemään PoPS:lle kahden maalin johdon lähietäisyydeltä. Vajaat kaksi minuuttia ennen loppua PoPS pääsi vielä kaunistelemaan loppulukemat, kun Hannu Aspelund viimeisteli varmasti PoPS:n kuudennen maalin Karri Aspelundin syötöstä.

PoPS pelasi tänään laajalla rintamalla tasaisen hyvin. Viime otteluissa on ollut ilahduttavaa  nähdä nuorten pelaajien parantaneen otteitaan, ja tänäänkin Hannu ja Karri Aspelund sekä puolustuksen Simo Koistinen pelasivat hyvän ottelun. Aspelundin veljesten selästä tippui varmasti melko suurikokoinen gorilla viimeinkin tulleen vapauttavan maalin johdosta. Tästä on hyvä jatkaa kohti lauantain kotiottelua, jossa vastaan asettuu FS Feeniks Jyväskylästä. PoPS pelaa kotonaan vielä tämän vuoden puolella myös toisen kerran, kun perjantaina 20. joulukuuta vastaan asettuu kotisalissa sarjajohtaja SC Riverball. Tulkaahan paikalle todistamaan hyvävireisen kotijoukkueen otteita!

 

Yllätys – PoPS-78 3-6 (2-3)

01:30 1-0 Tatu Lavikainen (Jari Mutanen)
06:47 1-1 Teemu Hallikainen (Olli-Pekka Saarinen)
10:53 1-2 Olli-Pekka Saarinen (Turkka Parviainen)
19:00 1-3 Teemu Hallikainen (Jussi Mertanen)
19:26 2-3 Juha Ihalainen (Jari Mutanen)

27:15 3-3 Tatu Lavikainen (Esa Mertanen)
32:52 3-4 Olli-Pekka Saarinen (Teemu Hallikainen)
36:53 3-5 Turkka Parviainen (Olli-Pekka Saarinen)
38:10 3-6 Hannu Aspelund (Karri Aspelund)

PoPS-78: Mikko Sokkanen (mv), Teemu Hallikainen, Toni Kukkonen, Turkka Parviainen, Simo Koistinen, Olli-Pekka Saarinen, Hannu Aspelund, Karri Aspelund, Markus Saleva, Jussi Mertanen