Pohjois-Karjala on edelleen taivaansininen – PoPS aseeton ensimmäisessä derbyssä

Ennakkohehkutus kauden ensimmäisen derbyn alla ei mennyt hukkaan, sillä perjantai-iltana Polvijärven vapaa-aikatalolla nähtiin viihdyttävä ottelu, jota oli saapunut seuraamaan noin 100 katsojaa. Tunnetta, vauhtia ja draamaa ei ottelusta tälläkään kertaa puuttunut, mutta se tärkein – ottelun voitto – meni selvästi SC Riverballin nimiin lukemin 8-3 (5-1).

Ottelun ensimmäinen puoliaika alkoi Riverballin komennossa, mutta aivan huippupaikkoja ei nähty kummassakaan päässä kenttää. Muutamat vaaralliset tilanteet maalilla upeasti pelannut Elmo Kaasinen torjui hienosti, ja näin ensimmäinen kymmenminuuttinen pelattiin maaleitta. Riverballin ensimmäinen syntyi ajassa 10.19: puolustuksen harhasyötön seurauksena Riverball pääsi yrittämään maalintekoa kolme kertaa, kunnes Aleksi Huovinen siirsi lähietäisyydeltä Riverballin ottelussa ensimmäisen kerran johtoon. Seuraava Riverballin maali syntyi hienon sommitelman jälkeen, jonka päätteeksi Olli Muttonen laukoi Riverballin kahden maalin johtoon.

Kuten niin monessa aikaisemmassakin ottelussa, joutui PoPS virhevaikeuksiin heti tämän ottelun aluksi. Niinpä ajassa 15.06 Sammy Pylkki pääsi kokeilemaan ensimmäisen kerrran kymmenestä metristä, ja laukoi pallon alanurkkaan. Reilun minuutin päästä ottelussa alkoi olla jo ratkaisun makua, kun Maru Grönroos siirsi Riverballin jo neljän maalin johtoon. Tämän jälkeen PoPS sai aikaan pienoisen paineen Riverballin päätyyn, ja ajassa 18.30 nähtiin viimein PoPS:n ensimmäinen maali: Teemu Hallikainen karvasi pallon pois Muttoselta, ja syötti Markus Salevalle maalin eteen. ”Keijo” siirsi pallon varmasti maaliin, ja toivonkipinä syttyi jälleen oranssipaidoissa. Valitettavasti puoliajan loppuun Pylkki pääsi yrittämään vielä toisen kerran kymmenestä metristä, eikä erehtynyt. Niinpä puoliajalle siirryttiin selvissä 5-1 -lukemissa.

PoPS tuli toiselle jaksolle erittäin vahvasti, ja hankki Riverballille reilussa kolmessa minuutissa kolme joukkuevirhettä vahvojen nousujen päätteeksi. Valitettavasti hyvää jaksoa ei palkittu maalien muodossa, sillä Riverballin puolustus pelasi erinomaisesti maalivahti Juha-Matti Ryynäsen torjuessa varmasti kaikki maalille asti tulleet yritykset. Ajassa 26.25 nähtiin ottelun lopullinen kulminaatiopiste: Riverballin Eero Naakka kalasteli virhettä PoPS:n kulmassa, ja tuomari näytti lopulta hieman kyseenalaisesti PoPS:n joukkuevirhettä. PoPS:n pelaajat kävivät tilanteen jälkeen kohtalaisen kovasanaisesti arvostelemassa erotuomarin päätöstä, ja Antti Åkelle näytettiin tilanteessa keltaista korttia suunsoittamisesta. Valitettavasti Åkella oli kortti alla jo ensimmäiseltä puoliajalta, ja näin ollen hän joutui ulosajetuksi ja PoPS kahden minuutin ajaksi alivoimalle. Alivoiman aikana Sammy Pylkki iski illan kolmantensa ja Riverballin 6-1 -johtoon, ja ottelu oli käytännössä ratkennut. Molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa vielä kahdesti, PoPS:n maalintekijöinä toimivat Olli-Pekka Saarinen ja Riverballin Markus Ihalainen, joka ohjasi Pasi Voutilaisen syötön omaan maaliin.

Kokonaisuutena ottelutapahtuma oli hienoa mainosta lajille, ja ääntä ja tunnetta ottelussa riitti – tästä suuri kiitos Riverballin äänekkäälle fanilaumalle. Riverball näytti tänään, miksi se on sarjassa yhä tappioitta: loistava koko joukkueen puolustuspeli yhdistettynä riittävän hyvään hyökkäyspeliin on kova haaste mille tahansa joukkueelle tässä sarjassa. Varsinkin tappioasemassa Riverball on äärimmäisen hankala vastustaja. Näin selvän ottelun jälkeen jossittelu on sinänsä turhaa, mutta muutaman turhan rikkeen välttäminen ensimmäisellä jaksolla olisi voinut muuttaa pelin kulun – varsinaiset pelitilannemaalit olivat kuitenkin ensimmäisellä jaksolla vain 3-1 Riverballille. Tässä onkin PoPS:lle selkeä parannuksen paikka seuraaviin otteluihin, lisäksi hyökkäyspeliin täytyy saada lisää terävyyttä koko joukkueen osalta.

Päivän tappio tarkoitti käytännössä sitä, että kolmen kärki on lopullisesti karannut PoPS:lta. Loppukauden tavoite onkin sarjan neljäs sija, josta PoPS:n kanssa kiivaimmin taistelevat JoSePa ja Jippo – toki paremmatkin sijoitukset otetaan ilolla vastaan, mutta se vaatisi jo jonkin kärkijoukkueen totaalista romahdusta. Seuraavan kerran PoPS on tulessa jo kahden viikon päästä lauantaina, kun Polvijärvelle saapuu vieraaksi Hukka-Pallo Varkaudesta.

Kiitokset kaikille kiinnostuneille hienosta syyskaudesta, nyt vietellään ansaittua joululomaa ja palataan sorvin ääreen taas tammikuussa!

PoPS-78 – SC Riverball 3-8 (1-5)

10:19 0-1 Aleksi Huovinen
14:41 0-2 Olli Muttonen (Sammy Pylkki)
15:06 0-3 Sammy Pylkki (10m rp.)
16:18 0-4 Maru Grönroos (Eero Naakka)
18:30 1-4 Markus Saleva (Teemu Hallikainen)
19:19 1-5 Sammy Pylkki (10m rp.)

27:25 1-6 Sammy Pylkki (Maru Grönroos)
28:29 2-6 Olli-Pekka Saarinen (Valtteri Nykänen)
32:12 2-7 Markus Ihalainen (Olli Muttonen)
33:51 3-7 Oma maali
38:42 3-8 Ossi Savolainen

PoPS-78: Elmo Kaasinen (mv), Turkka Parviainen, Valtteri Nykänen, Antti Åke (v+v=ua), Toni Kukkonen (v), Pasi Voutilainen, Teemu Hallikainen, Olli-Pekka Saarinen, Markus Saleva, Hugo Hyvönen, Teemu Lätti, Jussi Mertanen, Karri Aspelund, Hannu Aspelund

 

SC Riverballin tekemä maalikooste ottelusta: