ENNAKKO: Viikonloppuna kaksi äärimmäisen kovaa ottelua

PoPS-78 pääsee vihdoin tositoimiin myös tämän vuoden puolella, kun futsalin 2. divisioona jatkuu viikonloppuna. PoPS on tulessa viikonlopun molempina päivinä, eivätkä vastustajat ole ainakaan sieltä helpoimmasta päästä: lauantain paikalliskamppailussa vastassa on toistamiseen tällä kaudella SC Riverball Joensuu Areenassa, ja sunnuntaina matka vie Mikkeliin, jossa PoPS:a isännöi kotijoukkue Ri-Pa Young Boys.

Koska Hukka-Pallo luovutti ottelunsa PoPS:a vastaan ja suljettiin sittemmin sarjasta, on PoPS:n viimeisin ottelu nimenomaan Riverballia vastaan. Otteluhan sujui Riverballin komennossa alusta loppuun, ja päättyi Riverballin voittoon lukemin 8-3. Hukka-Pallon luovutus toi viikolla lisää jobinpostia PoPS:n joukkueelle, kun selvisi, että nimenomaan Riverballia vastaan punaisen kortin edellisessä ottelussa saanut Antti Åke joutuu kärsimään pelikieltonsa tässä ottelussa, eikä se kuittaantunut luovutetussa Hukka-Pallo –ottelussa. Lauantaina poissa on varmuudella myös Valtteri Nykänen, joten PoPS joutuu miettimään puolustuspelinsä uusiksi tähän otteluun. Lisäksi Markus ”Keijo” Saleva on matkustanut Japaniin, jossa tutustuu paikalliseen kulttuuriin eikä näin ollen ole loppukauden aikana enää mukana. Joka tapauksessa PoPS lähtee ennakkoluulottomasti haastamaan Riverballia ottelussa, josta ei varmasti tunnetta puutu. PoPS ei kotiottelussaan pystynyt näyttämään parastaan, pystyykö nyt? Se selviää tulemalla paikan päälle Joensuu Areenaan lauantaina klo 16. Tervetuloa!

Sunnuntaina PoPS matkustaa Mikkeliin pelaamaan Ri-Pa Young Boysia vastaan. Aiemmat vierailut Young Boysin vieraana eivät ole menneet aivan nappiin, sillä tuloksena on ollut kaksi suurinumeroista tappiota. Kauden ensimmäisessä ottelussa Polvijärvellä PoPS pystyi haastamaan Young Boysin tasaväkisesti ja kärsi lopulta harmittavan tappion lukemin 5-4. Tähän otteluun PoPS saa mukaansa lauantaina huilaavat Nykäsen ja Åken, joten tuoretta voimaa joukkueesta löytyy ainakin kahden pelaajan verran. Young Boys on tällä hetkellä kahden ottelun tappioputkessa, jota PoPS pyrkii parhaalla mahdollisella tavalla jatkamaan.

Loppuun ballerinavielä salaista kuvamateriaalin PoPS:n harjoituksista: PoPS on kaikessa hiljaisuudessa hankkinut uudet, pelityyliin paremmin sopivat pelihousut. Tämä kuva on peräisin viime viikon viimeistelyharjoituksista, jossa asun toimivuutta testattiin. Saa nähdä, ovatko asut päällä jo lauantain ottelussa – tämä on varmasti ainakin kotijoukkueen fanien toiveissa!

SC Riverball – PoPS-78, la 18.1. klo 16, Joensuu Areena.
Ottelun Facebook-tapahtuma

Ri-Pa Young Boys – PoPS-78, su 19.1. klo 15, Mikkelin Rantakeidas.