ENNAKKO: Lauantaina tuttu vieras Jyväskylästä

PoPS-78:n kolmen ottelun viikko huipentuu lauantaina Polvijärvellä, kun vieraaksi saapuu Fs Feeniks Jyväskylästä. Feeniks on pelannut sarjassa vasta kuusi ottelua, joista saldona on yksi voitto, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Tasapelien ja tappioiden määrä on sama kuin kolme ottelua enemmän pelanneella PoPS:lla, joten voittamalla rästiottelunsa Feeniks nousisi tasapisteisiin PoPS:n kanssa tasaisessa keskikastissa.

Feeniks sijoittui viime kaudella upeasti toiseksi, mutta tällä kaudella peli on hieman yskähdellyt. Varsinkin hyökkäyspelissä on ollut ongelmia, sillä 22 tehtyä maalia kuudessa pelissä (3,7 / peli) ei tässä sarjassa riitä mihinkään. Toisaalta omissakaan ei ole verkko soinut kuin 27 kertaa, joten Feeniksin ottelut ovat olleet erittäin vähämaalisia. Maalintekeminen Feeniksiä vastaan ei varmasti tule olemaan helppoa, joten puolustuspelin täytyy onnistua hyvin, mikäli pisteet aiotaan ottaa Polvijärvelle. Feeniksin paras pistemies on alkukaudesta ollut joukkueen kapteeni Teemu Holopainen tehoin 3+6, lisäksi erityisesti Oskari Luoman kanssa täytyy olla tarkkana.

PoPS pääsee otteluun iskukykyisellä joukkueella, mutta muutamia poissaolojakin on. Valtteri Nykänen, Olli Koskeli sekä Teemu Lätti ovat varmasti poissa kamppailusta, mutta tästä huolimatta miehiä saadaan jälleen kasaan lähes kolmen kentällisen verran. PoPS:lla on mahdollisuus tehdä ottelussa historiaa, sillä joukkue ei ole koskaan voittanut kolmea perättäistä ottelua. Nyt siihen tarjoutuu hyvä mahdollisuus, jota saattaa hiukan edesauttaa se, että Feeniks pelaa Yllätystä vastaan klo 13 Ylämyllyllä. Tervetuloa paikalle katsomaan, jatkaako PoPS nousua kohti kärkikahinoita!

PoPS-78 – Fs Feeniks, la 14.12. klo 17, Polvijärven vapaa-aikatalo.