Tappioton kotiturnaus – futsalin piirisarja ohi

PoPS pelasi futsalin piirisarjan toisen turnauksen sunnuntaina Polvijärvellä. Kuuden joukkueen lohkossa PoPS:n olisi pitänyt lopputurnaukseen selvitäkseen voittaa kaikki kolme otteluaan, mutta tuloksena oli yksi voitto ja kaksi viime hetkillä tasapeliksi luisunutta ottelua.

Ensimmäinen ottelu Keltikiä vastaan sujui PoPS:n hallinnassa, mutta hyökkäysten päättämisestä puuttui tarvittavaa terävyyttä. PoPS sai ottelussa tehtyä yhden maalin, jonka viimeisteli väkevän turnauksen pelannut Karri Aspelund. Valitettavasti Keltik onnistui tasoittamaan minuutti ennen loppua, kun pallo kimpoili PoPS:n puolustuksesta ohi Ilja Pöyhösen. Näin pisteet jaettiin lukemin 1-1.

Toiseen otteluun lähdettäessä sopivalla ristiinpelaamisella PoPS:lla oli vielä saumat kahden parhaan joukkoon. Kentällä nähtiinkin vuosikausiin parasta PoPS:a, taisteleva ja kovalla asenteella varustettu oranssilauma. Tuloksena ottelusta olikin selvä voitto ToU:sta maalein 3-0, maalintekijöinä toimivat Sami Partanen kahdesti sekä Mikko Hallikainen.

Viimeisen ottelun alkaessa oli jo selvää, ettei lopputurnaukseen pääsy ole enää mahdollinen. Tämä näkyi hieman ottelussa, mutta siitä huolimatta PoPS johti ottelua lohkon voittanutta Raikua vastaan vielä puoli minuuttia ennen loppua maalein 2-1. Niin vain tämäkin ottelu päättyi lopulta tasan, kun Raiku onnistui maalinteossa 25 sekuntia ennen loppuvihellystä.

PoPS:n saldoksi alkusarjassa tuli yksi voitto, kolme tasapeliä ja yksi tappio. Positiivista joka tapauksessa oli se, että yli kahden vuoden mittainen voitoton jakso tuli päätökseen myös futsalin puolella. Kaikki ottelut PuPa -tappiota lukuunottamatta olivat tasaisia, mutta tällä kertaa tulos ei ollut tämän parempi.

PoPS:n kausi futsalissa on täten ohi, ja joukkue keskittyy nyt täysipainoisesti salibandyyn, jossa ennen kolmea viimeistä turnausta lohkovoitto ja suora nousu 4. divisioonaan on omissa käsissä.

 

PoPS-78 – AFC Keltik 1-1

PoPS-78 – ToU/sininen 3-0

PoPS-78 – Raiku 2-2