Sarjajumbo JoPS yj kukisti sarjakärki LehPa/3:n – Tulihan se avausvoitto!

JoPS yj:n kauden peliesitykset ovat olleet ihan kelvollisia paria konttaamista lukuun ottamatta. Voittamaton JoPS yj saalisti PoPS-78:n vanhalla ja tänään varsin helteisellä kotikentällä Outokummussa kauden avausvoiton sarjakärkenä keikkuneelta LehPa/3:lta. Oranssi yhteisjoukkue lähti peliin viidentoista miehen vahvuisella rosterilla, ja maalivahtina debytoi PoPS-78:n futsalmaalia viime kausina vartioinut Pekka ”Peksi” Pohjola.

JoPS yj aloitti pelin vahvasti alkuminuuteilla, mutta sitten vierasjoukkue sai pelistä hallinnan. Ensimmäisen puoliajan 38. minuutilla yhteisjoukkueen Aleksi Lappalainen onnistui karvaaman pallon Lehpan maalivahdilta ja iskettyä pallon häkkiin. Jopsilla oli muutamia muitakin hyviä paikkoja, mutta ei onnistunut viimeistelyssä. Lehpan hallinnasta huolimatta joukkue ei saanut kovinkaan montaa maalipaikkaa, mutta oli Jopsilla onneakin. Lehpan tolppalaukaus nimittäin vieri maaliviivaa pitkin, josta yhteisjoukkueen pakki Ilja Pöyhönen sai luudittua pallon pois.

Toiselle puoliajalle siirryttiin Jopsin 1-0 johdossa. Kotijoukkue aloitti toisenkin puoliajan vahvasti ja painosti Lehpaa hyvin. Lehpa kuitenkin rankaisi Jopsin painostuksesta huolimatta 58. peliminuutilla. Lehpan hyökkääjä pääsi vastahyökkäyksestä ja pahasta puolustuspään virheestä tasoittamaan pelin laukomalla pallon oikeaan alakulmaan. Tämän jälkeen peli tasoittui hieman ja hiljalleen Lehpa sai jälleen luotua enemmän painetta Jopsin puoliskolle. Jopsin keskikentällä pelannut Aleksi Kosonen pääsi purjehtimaan kentän läpi ja onnistui vielä ohittamaan vastaan tulleen Lehpan maalivahdin. Tämän jälkeen JoPS sai puolustettua ja pidettyä johtoasemansa. Tuomarin vihellettyä pelin päättymisen merkiksi oranssipaidat juhlivat kauan odotettua avausvoittoa tunteella!

Alkaako tappioputken perään voittoputki? Joukkue ainakin uskoo näin, ja torstaina putkea on mahdollisuus jatkaa Ilomantsissa, sillä JoPS yj kohtaa silloin FC Pogostan.

 

OTTELUPÖYTÄKIRJA