Polvijärvi Cupin otteluohjelma valmis – mukana viisi joukkuetta

FC JuPa juhli mestaruutta viime vuonna.

Kuudes Polvijärvi Cup pelataan lauantaina 22.7. klo 14 alkaen totutusti osana Polvijärvi-Päivien ohjelmaa. Mukaan on tänä vuonna ilmoittautunut viisi joukkuetta: FC JuPa, FC KiPa, FC Hikikivi, RuPS sekä Boliden Kylylahti. Näistä neljällä ensiksi mainitulla on osallistumisia useammalta vuodelta, mutta Boliden Kylylahti on tervetullut uusi tuttavuus.

Turnauksessa pelataan yksinkertainen alkulohko, ja sijoitukset määräytyvät suoraan alkulohkon perusteella. Osa otteluista pelataan kahdella kentällä yhtä aikaa ja osa yhdellä, näin varmistetaan se, ettei yhdellekään joukkueelle tule kuin korkeintaan kaksi peräkkäistä ottelua. Turnaus on ohi klo 18 mennessä. Turnaus on kerännyt vuosien varrella mukavasti myös yleisöä paikalle, tervetuloa jälleen nauttimaan rehdistä puulaakijalkapallosta sekä PoPS:n kioskin antimista!

 

Otteluohjelma:

otteohjelma2017

 

Turnauksen säännöt

 

Mestarihistoria:

2016: FC JuPa
2015: RuPS
2014: FC JuPa
2013: FC KiPa
2012: RuPS