Jyväskylän tuomisina kaksi tappiota

PoPS pysyi kahdessa eilisessä ottelussa vastustajien kyydissä ensimmäisen jakson, mutta toisella jaksolla molemmat ottelut ratkesivat lopulta vastustajien selvään voittoon. 

Molempien otteluiden kaava oli täysin identtinen: PoPS aloitti erittäin pienellä kentällä terävästi, ja johti otteluita ensimmäisen jakson aikana useaan otteeseen. Puoliajalle mentiin molemmissa otteluissa tasalukemissa, mutta toisen jakson aluksi vastustaja rokotti molemmissa otteluissa ja muutaman sekunnin pelin jälkeen, toisessa siitä huolimatta, että aloitus oli PoPS:n. Jakson edetessä seitsemällä kenttäpelaajalla mukana olleen PoPS:n voimat ehtyivät ja keskittyminen karkasi, ja näin loppulukemat muodostuivat varsin rumiksi molemmissa otteluissa.

Tappiolukemista huolimatta joukkueella ei ole mitään syytä painaa päätä pensaaseen, sillä eivät vastustajat otteluissa niin ylivoimaisia olleet, kuin mitä lukemat antavat ymmärtää. Seuraaviin otteluihin ensi viikonloppuna lähdetäänkin kaunistelemaan ikävää sarjatilannetta: lauantaina kohdataan ensimmäistä kertaa paikallisvastustaja SC Riverball/2 Joensuussa, ja sunnuntaina Polvijärvellä vastaan saapuu sarjajohtaja JoSePa, joka hävisi eilen yllättäen Feeniksille.

 

JKV – PoPS-78 12-6 (4-4)
Pöytäkirja

 

Liikunnan Riemu/2 – PoPS-78 15-8 (5-5)
Pöytäkirja

 

PoPS-78:

Mikko Sokkanen (mv)
Karri Aspelund
Hannu Aspelund (0+2)
Teemu Hallikainen (4+1)
Toni Kukkonen (0+1)
Jussi Mertanen (1+1)
Petteri Rönkkö (2+1)
Olli-Pekka Saarinen (6+1)