Hieno taistelu ei riittänyt loppuun asti

PoPS matkasi eilen Mikkeliin Ri-Pa Young Boysin vieraaksi. Matkaan saatiin 17 pelaajan ringistä ainoastaan seitsemän pelaajaa, joukossa ainoastaan kenttäpelaajia. Niinpä Teemu Hallikainen jatkoi vierasjoukkueen maalinsuulla lauantain tapaan. Itse ottelukin noudatti pitkälti lauantain kaavaa: PoPS pelasi puolustusvoittoisesti iskien terävästi vastaan, mutta toisella jaksolla jalat loppuivat ja Ri-Pa meni menojaan. Lopputulos oli lopulta 8-5 isännille.

Ensimmäinen puoliaika alkoi upeasti, kun heti ottelun alkuun Olli-Pekka Saarinen (3+0) vei PoPS:n johtoon illan hahmon Antti Åken (1+4) syötöstä. Tämän jälkeen Ri-Pa hallitsi peliä selvästi, ja joukkue vastasikin kahdesta seuraavasta maalista: ensimmäinen livahti hieman helposti Hallikaisen selän taakse vajaan kahdeksan minuutin kohdalla, ja toinen puolestaan syntyi läpiajon päätteeksi 13 minuutin kohdalla. Tämän jälkeen Ri-Pa:lla oli useita paikkoja lisäosumiin, mutta Hallikaisen torjunnat, tolpat ja hyvä tuuri avittivat PoPS:n maalin pysymistä puhtaana.

Jakson lopulla PoPS iski kahdesti: ensin Saarinen osui Åken syötöstä toistamiseen, ja hetkeä myöhemmin Åke sooloili kentän läpi pommittaen pallon tolpan juureen. Syöttöpiste osumaan Jussi Mertaselle. Jakson lopulla nähtiin vielä varsin mielenkiintoinen tilanne: kellossa oli jäljellä neljä sekuntia, ja Ri-Pa sai maaliheiton. Heitto näytti leijailevan yli PoPS-maalin, joten Hallikainen antoi pallon mennä ohitseen, maaliheitostahan ei saa tehdä suoraan maalia. Pallo kuitenkin tärähti ylärimaan, josta se kimposi Hallikaisen selkään. Onneksi kimmoke suuntautui hieman sivulle, eikä lisäosumaa syntynyt. Näin ollen tauolle siirryttiin PoPS:n johtaessa lukemin 3-2.

Toinen jakso alkoi Ri-Pan vahvalla painostuksella, osittain PoPS:n hyytymisen ja osittain Ri-Pan parantuneiden otteiden takia. Niinpä kotijoukkue tuli vääjäämättä tasoihin, ohi ja lopulta kahden maalin johtoon jo seitsemän minuutin kohdalla. PoPS kavensi lukemiksi vielä 5-4 Saarisen kolmannella osumalla, ja pääsi yrittämään 10 metristä Ri-Pan virhetilin täytyttyä. Hallikainen kuitenkin ampui reilusti yli maalin, ja hetkeä myöhemmin Ri-Pa siirtyi jo 6-4 -johtoon Hallikaisen lipsautettua pallon käsien välistä maaliin. Jakson lopussa Ri-Pa osui vielä kahdesti, maalintekijöinä Mikko Kaminen ja maalivahti Matti Ollikainen tyhjiin. Viimeisellä minuutilla PoPS iski vielä kertaalleen, kun Karri Aspelund kavensi loppulukemiksi 8-5. Karrin edellinen osuma syntyi kauden avausottelussa, joten toivottavasti jättikokoinen gorilla tipahti nyt nuoren miehen selästä.

Viikonlopun saldona oli siis kaksi tappiota ennakkoon vahvempia vastustajia vastaan. Vahvasti varamiehinen joukkue taisteli kuitenkin molemmissa otteluissa hienosti loppuun saakka säilyttäen pelihuumorinsa hyvänä. Seuraavan kerran joukkue on tulessa lauantaina, jolloin Polvijärvelle saapuu tappioton LPK. PoPS aiheutti kauden avausottelussaan LPK:lle toisen kauden kahdesta tasapelistä, joten kaikki on mahdollista myös kotiottelussa. Ottelu vapaa-aikatalolla alkaa klo 18, tervetuloa!

 

Ri-Pa Young Boys – PoPS-78 8-5 (2-3)

01:07 0-1 Olli-Pekka Saarinen (Antti Åke)
07:53 1-1 Mikko Kaminen (Joonas Heinikainen)
12:47 2-1 Vili Häkkinen (Jani Kaminen)
17:56 2-2 Olli-Pekka Saarinen (Antti Åke)
18:47 2-3 Antti Åke (Jussi Mertanen)

23:05 3-3 Erno Mäkeläinen (Tuukka Sirviö)
26:54 4-3 Mikko Kaminen (Tuukka Sirviö)
27:36 5-3 Vili Häkkinen (Jesse Paasonen)
34:49 5-4 Olli-Pekka Saarinen (Antti Åke)
36:38 6-4 Mikko Kaminen
36:58 7-4 Joonas Heinikainen (Erno Mäkeläinen)
38:22 8-4 Matti Ollikainen
39:18 8-5 Karri Aspelund (Antti Åke)

PoPS-78: Teemu Hallikainen (mv), Antti Åke, Toni Kukkonen, Jussi Mertanen, Hannu Aspelund, Karri Aspelund, Olli-Pekka Saarinen