Futsalin avausturnauksesta tasapeli ja tappio

PoPS avasi futsalin piirisarjan viikko sitten Kuopiossa. Kaksi ottelua kuopiolaisjoukkueita vastaan tuottivat yhden pisteen, kun avausottelussa pisteet tasattiin Zulimanien kanssa 1-1 ja toisessa Puijon Pallo oli parempi maalein 4-0.

Valtaosalla PoPS:n pelaajista edellisestä ottelusta ja ylipäänsä pallokosketuksesta oli todella pitkä aika, joka näkyi hieman joukkueen otteissa. Siitä huolimatta joukkue avasi Zulimaneja vastaan erittäin terävästi, ja paikkoja useampiinkin maaleihin oli runsaasti. Toisaalta Zulimanit sai kyseenalaisen rangaistuspotkun ottelun viime minuuteilla, jonka Ilja Pöyhönen torjui hienosti. Tapahtumiin nähden tasapeli oli siis varsin oikeutettu tulos.

Toinen ottelu PuPaa vastaan sujui huomattavasti heikommin. Henkilökohtaiset virheet ja kehno hyökkäyspeli johtivat siihen, että PuPa marssi helppoon neljän maalin voittoon. Joukkueessa pelasi tosin takavuosien kovia pelimiehiä Ilja Venäläisen johdolla, joten heikolle ei hävitty.

Piirisarja jatkuu Polvijärvellä sunnuntaina 5. helmikuuta. Kuuden joukkueen lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsevät lopputurnaukseen, joten tällä hetkellä sinne pääsy näyttää hieman vaikealta. Kolmella voitolla se on yhä kuitenkin mahdollista.

PoPS-78 – Zulimanit 1-1
Maali: Sami Partanen

PoPS-78 – PuPa 0-4

 

PoPS-78: Ilja Pöyhönen (mv), Maru Grönroos, Mikko Hallikainen, Teemu Hallikainen, Toni Kukkonen, Karri Aspelund, Jussi Mertanen, Sami Partanen