Futsal-kausi on päättynyt – PoPS sijoittui kuudenneksi

Futsalin 2. divisioonan Itä- ja Keski-Suomen lohkon viimeiset ottelut pelattiin viikonloppuna. PoPS:n osaltahan kausi päättyi jo muutamia viikkoja sitten, mutta nyt kausi on paketissa myös muiden joukkueiden osalta. PoPS sijoittui lopulta kuudenneksi kymmenen joukkueen lohkossa kuudella voitolla, neljällä tasapelillä ja kahdeksalla tappiollaan.

Ennen kauden alkua tavoitteeksi asetettu viiden joukkoon sijoittuminen jäi siis yhden sijoituksen päähän, kun loistavan kevään pelannut Fs Feeniks puristi lopulta neljän pisteen erolla ohi. Mikä tärkeintä, asema toiseksi parhaana pohjoiskarjalaisena futsal-joukkueena säilytettiin, kun JIPPO taipui pisteen erolla seitsemänneksi. Keskinäisissä otteluissa PoPS ei kyennyt JIPPO:a voittamaan, mutta muista otteluista kerätyt pisteet riittivät pitämään nuoren joukkueen PoPS:n takana. Sarjasijoitus oli PoPS:lle otteluihin peilaten varsin oikeutettu, sillä taulukossa yläpuolelle sijoittuneista joukkueista PoPS onnistui voittamaan vain Feeniksin, ja toisaalta taulukossa alapuolelle jääneistä joukkueista tappio tuli ainoastaan JIPPO:a vastaan.

Kokonaisuudessaan kausi oli PoPS:lta paria edellistä huomattavasti tasapainoisempi ja pelihuumori säilyi erinomaisena kevääseen saakka. Pelaajistoakin löytyi läpi kauden mukavasti lähes jokaiseen otteluun, ainoaksi ongelmaksi muodostui muutamissa otteluissa kenttäpelaajien joutuminen maaliin. Tästäkin kuitenkin selvittiin, ja kaudesta muodostuikin selvästi PoPS:n lyhyen futsal-historian paras. Joukkueessa on kuitenkin potentiaalia vielä rutkasti parempaankin nuorten pelaajien kehittyessä ja hieman varttuneempien vertyessä entisestään. Myös ajatellessa 2. divisioonakautta kokonaisuutena voidaan todeta sen olleen kolmesta pelatusta paras: sarjavoitosta taistelivat kaksi Ykköseen tähtäävää joukkuetta, Riverball ja LPK, seuraavilla sijoilla olivat nuoret ja nälkäiset Ri-Pa Young Boys ja JoSePa, joista varsinkin jälkimmäinen toi erittäin positiivisen tuulahduksen sarjaan, ja muutkin joukkueet taistelivat tyylikkäästi kauden läpi. Ainoana varjopuolena kaudessa oli Hukka-Pallon sarjasta sulkeminen tammikuun alussa, mutta onneksi suuren joukkuemäärän johdosta otteluita riitti siitä huolimatta yllin kyllin kaikille.

Kaikkien kausien tilastot sisältävä Futsal Records on päivitetty. Toistaiseksi kolme kautta kattavassa tilastopaketissa tapahtui muutamia muutoksia ja rajapyykin ylityksiä. Teemu Hallikainen ylitti sadan tehopisteen rajan kolmannella kaudellaan, Antti Åke puolestaan 50 pisteen rajapyykin ja nousi kaikkien aikojen tilastossa sijalle kaksi. Myös muita muutoksia tilastoissa luonnollisesti tapahtui, tilastoihin kokonaisuudessaan pääset tutustumaan tästä.

Futsal-kausi on näin ollen taputeltu. PoPS jatkaa otteluitaan jo parin kuukauden kuluttua jalkapallon puolella Viitosessa. Futsalin pariin palataan jälleen viimeistään lokakuussa. Kiitokset kaikille hienosta kaudesta 2013-14, onnittelut SC Riverballille sarjan voitosta ja onnea Ykkösen karsintoihin!