Riemu/2 lauantaina Polvijärvelle
PoPS pelaa lauantaina kauden toisen kotiottelunsa, kun vieraaksi Polvijärvelle saapuu Liikunnan Riemu/2. Ottelu käynnistyy Polvijärven vapaa-aikatalolla klo 17.
Kahdella voitolla kautensa aloittanut Liikunnan Riemun kakkosjoukkue oli viime kaudella PoPS:lle suotuisa vastustaja, sillä molemmat kamppailut päättyivät PoPS:n voittoihin. Polvijärvellä vietettiin maalijuhlia PoPS:n voittaessa lopulta maalein 9-7, ja Jyväskylässä numerot olivat PoPS:n hyväksi 7-3. Riemu/2:lla on leveä rinki, jossa ei tällä kaudella ole juurikaan nähty Futsal-Liigassa pelaavan edustusjoukkueen pelaajia. Mielenkiintoista onkin nähdä, millaisella kokoonpanolla Riemu Itä-Suomen vierailulle saapuu.
Riemu on siis PoPS:n tapaan pelannut kaksi ottelua, joissa se on voittanut toistaiseksi pisteittä olevat SC Riverball/2:n ja SaPan. Kuten moni muukin joukkue, myös Riemu pelaa Itä-Suomen vierailullaan kaksi ottelua, ja kohtaa lauantaina klo 13 SC Riverball/2:n jo toistamiseen tällä kaudella.
PoPS ei edellisessä ottelussa JoSePaa vastaan pystynyt aivan parhaimpaansa. Palloa ei pystytty hallitsemaan yhtä hyvin kuin Feeniks-ottelussa, joskin myös vastustaja oli ehkäpä sarjan kovin joukkue. Siitä huolimatta PoPS:n olisi tärkeää palata nopeasti voittokantaan, että hyvät asetelmat sarjassa säilyisivät. Lauantaina avainasemassa on, kuinka hyvin PoPS pystyy vastaamaan Riemun urheilullisuuteen.
PoPS:n riveistä lauantaina puuttuu armeijakiireiden vuoksi Mikko Sokkanen. Lisäksi maalitilinsä puolentoista vuoden tauon jälkeen avannut Jussi ”Voima” Mertanen viettää ansaittua lomaa, eikä ole käytettävissä kamppailussa. Täksi kaudeksi PoPS:n riveihin liittyneen Teppo Sormusen kausi puolestaan on ohi nilkkavamman vuoksi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Joka tapauksessa kotijoukkueella on käytettävissään jälleen ilahduttavan runsaslukuinen kokoonpano.
PoPS-78 – Liikunnan Riemu /2, la 15.11. klo 17:00, Polvijärven vapaa-aikatalo.
Kahvio palvelee, vapaa pääsy. Tervetuloa!