Täydet pisteet Kontiolahdelta – PoPS jatkaa sarjakärjessä

KLC - PoPS 8.1.2018 - 25

PoPS saalisti täydet sarjapisteet Kontiolahden turnauksesta lauantaina. Avausottelussa kaatui SBS Jekku lukemin 6-2 ja toisessa ottelussa OuPa APK maalein 8-3.

PoPS pääsi otteluihin hyvällä kokoonpanolla, sillä poissa joukkueen kokoonpanosta oli vain Mikko Mertanen. Uutena miehenä ensimmäistä kertaa esiintyi Ville Vikström. Liekö poikkeuksellisen suuri kokoonpano hieman passivoinut joukkuetta, mutta varsinkin avausottelussa PoPS:lla oli hieman käynnistymisvaikeuksia. Kaikki kunnia myös Jekulle, jonka kova karvaus aiheutti ongelmia PoPS:n puolustukselle. PoPS kuitenkin pystyi tekemään tarvittavat maalit, ja nappasi arvokkaat kaksi pistettä lopulta varsin selvin lukemin.

Toisessa ottelussa PoPS suoriutui jo huomattavasti paremmin. Muutama harmittava nukahdus puolustuspäässä aiheutti kuitenkin sen, että OuPa pääsi iskemään kolme maalia. Mikko Hallikaisen (2+5) johdolla etenkin ykköskentän (Hallikainen – Niko Tiilikainen – Antti Romppainen) hyökkäyspeli oli kuitenkin riittävän tehokasta, ja pisteet tästäkin ottelusta jäivät PoPS:lle.

PoPS jatkaa sarjakärjessä, ja sai revittyä pisteen verran etumatkaa ennen toisena olevaa TDy:tä. Sarja on kuitenkin edelleen erittäin tasainen.Seuraava turnaus pelataan Polvijärvellä su 18.2., jolloin isännöintivuorossa on KLC. PoPS:n vastustajat tuolloin ovat RdcFactor sekä Lieksan Into.

SBS Jekku – PoPS-78 2-6 (0-1, 2-2, 0-3)

Mikko Hallikainen 2+1
Mikko Sokkanen 2+0
Niko Tiilikainen 1+0
Jussi Mertanen 1+0
Jussi Reijonen 0+1
Antti Romppainen 0+1
Ville Vikström 0+1
Pasi Voutilainen 0+1

 

PoPS-78 – OuPa APK 8-3 (1-0, 2-0, 5-2)

Mikko Hallikainen 2+5
Niko Tiilikainen 3+1
Antti Romppainen 2+0
Toni Kukkonen 1+0
Teemu Hallikainen 0+1
Ville Vikström 0+1

 

Sarjataulukko 2018-01-30