1988-syntyneet

 1988-syntyneet juniorit aloittivat harjoittelun vuonna 1995 Esa Sormusen johdolla. Vuonna 1997 he osallistuivat ensimmäisiin turnauksiinsa, joissa menestys oli vaihtelevaa. Vuosi 1998 toi ensimmäisen turnausvoiton, kun PoPS:n joukkue vahvistettuna kahdella JiiPeen pelaajalla voitti Iisalmen IS-turnauksen rankkasateessa. Finaalissa kaatui JiiPeen joukkue rangaistuspotkujen jälkeen lukemin 2-0.

Vuonna 1999 joukkue osallistui ensimmäisen kerran piirisarjaan, jossa ei vielä E11-junioreissa sijoituksia jaettu. Vuonna 2000 puolestaan jaettiin, ja silloin PoPS saavutti historiansa ensimmäisen piirisarjan mestaruuden voittamalla pienkenttäsarjan. Mestaruus jäi ainoaksi, mutta vuosina 2001 ja 2002 joukkue saavutti hienosti hopeaa Varkauden WJK:n viedessä kullan molempina vuosina.

2003 oli aika siirtyä normaalikentälle, jossa menestystä ei pienkentän tapaan tullut johtuen Itä-Suomen ”suurseurojen” mukanaolosta. Samana vuonna joukkue sai kuitenkin mieluisen kunnian, kun se valittiin Postin kummijoukkueeksi Itä-Suomen piiristä. Palkinnoksi juniorit saivat Postin jalkapallovarusteita ja pääsivät osallistumaan kummijoukkueleirille, joka järjestettiin Eerikkilässä. Leiri sisälsi harjoituksia ja miesten A-maajoukkueen Suomi-Kanada -ottelun.

Vuonna 2005 juniorijoukkueen toiminta loppui, mutta valtaosa rungosta jatkoi pelaamistaan PoPS:n miesten joukkueessa Viitosessa. Samana vuonna juniorijoukkue kuitenkin saavutti toisen mestaruutensa, kun futsalin piirinmestaruusturnauksesta tuli voitto B17-junioreissa puhtaalla pelillä (varsin ylivoimaisesti, neljän ottelun maaliero 17-1).

Pelaajia: Aku Buckbee (-90), Heikki Eronen (-87), Teemu Hallikainen, Jarno Hartikainen, Juha Hirvonen (-87), Juha-Pekka Hyvärinen, Sami Isoniemi (-87), Petri Kukkonen, Toni Kukkonen, Tuomas Lallo (-89), Markku Leskinen, Aapo Mutanen, Niko Mertanen, Jukka-Pekka Mononen, Jarkko Nihti (-89), Markus Saleva, Tuomas Sormunen, Sami Vartiainen (-86), Pasi Voutilainen ja Antti Åke.

Joukkuetta valmensi koko toimintansa ajan Esa Sormunen, joka palkittiin vuonna 2000 Itä-Suomen piirin valmentajatunnustuksella.