Salibandyn 4. divisioona käyntiin tänään Kontiolahdella

PoPS: salibandykausi 4. divisioonassa käynnistyy tänään Kontiolahdella. Kauden avausottelussa klo 16 vastassa on ValtVa Valtimolta, ja klo 18 vastassa on puolestaan Kola-GB.

PoPS lähtee kauteen pitkälti samalla joukkueella kuin viime vuonna, kokonaan uutena pelaajana mukaan on liittynyt Antti Nuutinen. Viime vuoden pelaajista poissa on loukkaantumisen vuoksi Pasi Voutilainen, jolta jää koko kausi väliin, sekä Teemu Hallikainen, jonka pelaaminen kaudella on vielä epävarmaa. Joukkueen kokoonpanoon kuuluu kaikkiaan 18 pelaajaa.

PoPS:n otteita kauden mittaan pääset helpoimmin seuraamaan tulospalvelusta. Mainitaan vielä, että kotiturnaus Polvijärvellä on edessä 23.11., jolloin aamun varhaisottelussa kohdataan vuoden tauon jälkeen paikallisvastustaja, täksi kaudeksi 4. divisioonaan noussut KLC.