PoPS vahvassa vireessä – KLC ja SBS Spirit kaatuivat

PoPS:n vire salibandyn 5. divisioonassa on nousujohteinen. Kaksi ensimmäistä turnausta olivat tuottaneet kaksi voittoa ja kaksi tappiota, mutta eilen Liikuntakeskus Energyllä pelatussa turnauksessa PoPS nappasi täydet neljä pistettä. Tasaisessa sarjassa PoPS nousi jo kolmannelle sijalle.

Ensimmäisessä ottelussa kohdattiin paikallisvastustaja KLC, jota vastaan pelatut harjoitusottelut olivat tuottaneet voiton ja tappion. Erittäin hyvätasoinen ottelu sujui tasaisissa merkeissä: avauserässä molemmat joukkueet osuivat kertaalleen ylivoimalla, ja erän loppupuolella Antti ”Supsi”Romppainen vei PoPS:n johtoon. Toisessa erässä onnistui ainoastaan KLC, ja kun kolmannen erän alussa KLC rokotti jälleen, joutui PoPS takaa-ajajaksi. Tällä kertaa joukkue osoitti hienoa venymiskykyä viimeisellä vitosella takoen neljä maalia: ensin Toni Kukkonen tasoitti ajassa 40.51, ja vain puoli minuuttia myöhemmin Jussi Mertanen vei PoPS:n johtoon hienolla ohjauksella Antti Åken syötöstä. Viimeisellä minuutilla vielä Aapo Makkonen ja Mikko Hallikainen osuivat tyhjiin, ja näin PoPS:lle erittäin maukas voitto lukemin 6-3.

Toisessa ottelussa vastassa oli sarjakärki SBS Spirit, jonka PoPS oli onnistunut kaatamaan aiemmin syksyllä harjoitusottelussa. Ottelu alkoi PoPS:n kannalta upeasti, ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin PoPS:n johtaessa jo 3-0. Toisen erän alussa joukkueelle sattui musta hetki, ja Spirit rankaisi kaksi kertaa samassa vaihdossa. Tästä PoPS ei hätkähtänyt, vaan nousi uudelleen kolmen maalin johtoon toisen erän alussa. Kahta maalia lähemmäs PoPS:a Spirit ei enää päässyt, ja lopulta loppulukemat kirjattiin maalein 6-4.

PoPS otti siis kovilta vastustajilta täydet neljä pistettä ja nousi jo pisteen päähän sarjakärki Spiritistä. Joukkue pelasi kokonaisuutena erittäin hyvin, mutta ehdottomiin onnistujiin kuuluivat Antti Romppainen (3+2) sekä Ilja Pöyhöstä maalilla tuurannut Pasi Voutilainen. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyn viimeistä turnausta, joka pelataan 19.12. Kontiolahdella.

 

KLC – PoPS-78 3-6 (1-2, 1-0, 1-4)

Mikko Hallikainen 2+1
Antti Romppainen 1+1
Jussi Mertanen 1+1
Antti Åke 0+2
Toni Kukkonen 1+0
Aapo Makkonen 1+0
Teemu Hallikainen 0+1

 

SBS Spirit – PoPS-78 4-6 (0-3, 2-2, 2-1)

Antti Romppainen 2+1
Teemu Hallikainen 2+0
Jussi Mertanen 1+1
Aapo Makkonen 1+0
Mikko Mertanen 0+1
Antti Åke 0+1
Mikko Hallikainen 0+1

 

 Sarjatilanne 19.11.

sarjatilanne-20161120

Tulospalvelu >>