PoPS jatkaa tappioitta

PoPS jatkaa salibandyn 5. divisioonassa kahden turnauksen jälkeen tappioitta. Eilinen kotiturnaus tuotti kolme pistettä, kun ensimmäisessä ottelussa joukkue murskasi OuPan II-joukkueen maalein 13-2. Toisessa ottelussa Tuupovaaran Dynamoa vastaan pisteet tasattiin tiukan ottelun jälkeen maalein 5-5.

 PoPS aloitti avausottelun junioripitoista OuPaa vastaan murskaavasti johtaen ensimmäisen erän jälkeen 6-0. Kun ottelua oli pelattu puolet, olivat lukemat jo 10-0 PoPS:n hyväksi. Tässä vaiheessa joukkueen ote hieman herpaantui, eikä katkaisua (12 maalin voitto) saatu aikaiseksi, vaan OuPakin pääsi iskemään kertaalleen tasakentällisin ja kerran rangaistuslaukauksesta. PoPS osui viimeisessä erässä vielä kolme kertaa, ja näin ollen voittolukemat kirjattiin PoPS:lle maalein 13-2. Ottelussa Mikko Hallikainen teki seuraennätyksen yhden ottelun pisteissä nakuttaen hulppeat tehot 1+7.

Toinen ottelu harjoituskumppani Tuupovaaran Dynamoa vastaan oli juuri niin tiukka kuin ennakkoon uumoiltiin. PoPS ei ollut ottelun alussa aivan hereillä, ja vieraiden hyvät laukojat pääsivät viemään TDy:n jo 2-0 -johtoon. Pikku hiljaa PoPS heräili mukaan otteluun, ja kiri pariin otteeseen rinnalle ja kertaalleen jo ohikin päätöserässä (5-4). TDy onnistui kuitenkin tasoittamaan ottelun, eikä lisämaaleja enää nähty. Tappion välttäminen tässä ottelussa oli tärkeintä, mutta paikkoja olisi ollut voittoonkin saakka jälleen kerran.

Kahden turnauksen jälkeen PoPS on sarjassa toisena tasapisteissä KLC:n kanssa. Seuraava ottelu onkin varsinainen herkkupala, kun 18.11. Liikuntakeskus Energyllä vastaan astelee juuri paikallisvastustaja KLC. Tuosta ottelusta ei varmasti tunnetta puutu. Toinen ottelu seuraavassa turnauksessa on niinikään hyvin kautensa aloittanutta Lieksan Intoa vastaan.

OuPa II – PoPS-78 2-13 (0-6, 0-4, 2-3)

Mikko Hallikainen 1+7
Teemu Hallikainen 3+1
Antti Romppainen 3+0
Pasi Voutilainen 2+1
Niko Tiilikainen 2+1
Jussi Mertanen 2+1
Mikko Mertanen 0+1

 

PoPS-78 – TDy 5-5 (1-3, 2-1, 2-1)

Antti Romppainen 2+1
Mikko Hallikainen 1+2
Mikko Mertanen 1+0
Teemu Hallikainen 1+0
Pasi Voutilainen 0+1

 

sarjataulukko 2017-10-29