Kausi päätökseen huomenna kotiottelulla

PoPS:n mollivoittoisesti sujunut kausi futsalin Kakkosessa päättyy huomenna Polvijärvellä. Kauden päätösottelussa vastustajaksi saapuu Hukka-Pallo Varkaudesta. Ottelu käynnistyy Polvijärven vapaa-aikatalolla klo 13:30.

PoPS:n kausi on jatkunut siitä, mihin viime kausi jäi. 13 ottelun jälkeen voittosarake näyttää edelleen pyöreää nollaa, ja pistetilikin on karttunut ainoastaan yhdellä tasapelipisteellä. Sarjasijoitus on näin ollen varmistunut jumboksi jo ennen viimeistä ottelua, mutta voitto maistuisi varmasti makealta näin kauden päätteeksi.

Näillä näkymin näyttää myös siltä, että kyseinen ottelu jää ainakin toistaiseksi viimeiseksi PoPS:n otteluksi Kakkosessa. Viiden vuoden taival, johon on mahtunut niin hienoja hetkiä kuin hieman kehnompiakin, päättyy siis näillä näkymin huomenna. Viiden vuoden aikana futsalin taso on Itä- ja Keski-Suomessa noussut paljon, eikä PoPS ole oikein pysynyt kehityksessä mukana.

Seuratoiminta ei kuitenkaan lakkaa, vaan ensi vuodeksi on jo suunnitteilla erinäköisiä kuvioita. Se, mitkä niistä toteutuvat, selviää myöhemmin. Yksi ottelu on sarjaa kuitenkin vielä jäljellä, tervetuloa kannustamaan PoPS vielä kerran voittoon!

 

PoPS-78 – Hukka-Pallo, la 19.3. klo 13:30, Polvijärven vapaa-aikatalo.