Kahden vajaalla pelanneen JoPS/PoPS-78:n taistelu ei aivan riittänyt

JoPS/PoPS-78 pelasi tänään Lehmon High Pine Lanella LehPa /3:sta vastaan. Ottelun lähtökohdat eivät olleet hyvät, sillä Jops/Pops sai jalkeille vain yhdeksän kenttäpelaajaa, ja heistäkin yhden täytyi pelata maalivahtina. Maalivahdin nakki napsahti tällä kertaa Hannu Aspelundille.

Vaikka lähtökohdat olivat huonot, pelasi vaajamiehinen Jops/Pops hyvin, sillä joukkue oikeastaan hallitsi ensimmäistä puoliaikaa. Aleksi Lappalainen siirsi joukkueen johtoon ottelun alussa hienolla maalilla. Paikkoja syntyi mm. Lappalaiselle ja Sami Ratilaiselle useita, mutta pallo ei löytänyt tietään verkkoon. Lehmolaiset tasoittivat pelin kuitenkin ensimmäisellä puoliajalla, kun tuomari vihelsi pallon pilkulle Jops/Popsin Juhani Pukkalan käsivirheen myötä. LehPa iski pallon tyylikkäästi alakulmaan, ja tasoitti pelin. Näistä lukemista siirryttiin myös toiselle puoliajalle.

JoPS/PoPS-78 lähti taistelemaan toiselle puoliajalle, ja joukkue saikin puoliajan alussa luotua hyviä maalintekotilanteita, mutta viimeistely ei onnistunut. Ottelun edetessä hyvin liikkuneen Jops/Popsin liike alkoi kuitenkin hyytyä, ja viimeinen viisitoistaminuuttinen meni Lehpan painostaessa. Reilusta kolmestakymmenestä metristä lähtenyt lehmolaislaukaus pääsi yllättämään yhdistelmäjoukkueen maalivahdin, ja niinpä Lehpa siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon. Jops/Pops yritti vielä hakea tasoitusta, mutta liikkeen uupuessa se oli vaikeaa. Lopullisen sinetin pelille antoi JoPS/PoPS-78:n toppari Toni Kukkosen käsivirhe rangaistusalueella, ja siitä vihelletty rangaistuspotku. Lehpa laukoi pallon toistamiseen kylmänviileästi alakulmaan. Peli vihellettiin päättyneeksi 3-1 lukemiin.

Kaikesta huolimatta Jops/Popsilla oli avaimet ottelun voittoon. Jos molempien joukkueiden maalipaikat lasketaan, oli niitä Jops/Popsilla enemmän. Tällä kertaa viimeistely ei kuitenkaan ollut riittävän hyvällä tasolla. Lopussa väsynyt joukkue hieman antautumaan eikä taistelua palkittu sarjapisteellä.

Seuraavan kerran JoPS/PoPS-78 pelaa sunnuntaina 14.6. klo 17.30 Koillispuiston tekonurmella. Silloin vastaan tulee kivikova FC Nurmes.

 

 

LehPa /3 – JoPS/PoPS-78 3-1 (1-1)

 

PÖYTÄKIRJA