JoPS/PoPS-78:n taistelu ilman vaihtomiehiä ei riittänyt – JuPS voittoon

JoPS/PoPS-78 matkusti perjantai-iltana vajaamiehisenä Juukaan. Lopulta kasaan saatiin juuri täysi kentällinen, kun yhdistelmäjoukkueen ketterä valmentaja Jarkko Linervo debytoi tällä kaudella Viitosessa.

JoPS/PoPS-78 lähti pelaamaan puolustusvoittoisesti, ja onnistuikin siinä varsin hyvin. Juukalaiset pääsivät siirtymään jo ensimmäisen puoliajan alussa johtoon, kun tuomari vihelsi pallo pilkulle kevyen kontaktin ja hienon juukalaisdramatisoinnin jälkeen. Juukalaislaukoja laittoi pallon vuoren varmasti vasempaan yläkulmaan eikä maalivahtina toimineelle Jouni Karhuselle jätetty mitään mahdollisuuksia. Peli jatkui tasaisena, ja loppua kohden JoPS/PoPS-78 hallitsi peliä. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty ensimmäisellä puoliajalla.

Toinenkin puoliaika jatkui tasaisena, mutta loppua kohden ilman vaihtomiehiä pelannut JoPS/PoPS alkoi väsyä eikä joukkue puolustanut enää niin suurella antaumuksella. Sen vuoksi JuPS pääsi iskemään pelin lopussa pallon kahdesti Karhusen taakse. JoPS/PoPS ei siis maaleja päässyt tekemään, vaikka paikkojakin olisi ollut mm. Jere Linervolla läpiajossa, Pasi Voutilaisella ja Karri Aspelundilla. Niinpä peli vihellettiin päätökseen 3-0 lukemiin Jupsille.

Seuraavan kerran JoPS/PoPS-78 hakee pisteitä sunnuntaina 31.5. Koillispuiston tekonurmella AFC Keltikiltä.

 

JuPS – JoPS/PoPS-78 3-0 (1-0)

 

PÖYTÄKIRJA