Avausvoitto lähellä – AFC Keltik tasoitti viime minuuteilla

JoPS/PoPS-78 pelasi tänään Koillispuiston tekonurmella AFC Keltikiä vastaan. JoPS/PoPS-78 pelasi paikoin ihan mukiinmenevästi, mutta kehitettävää löytyy vielä paljon mm. syöttöpelistä.

Peli oli tiukkaa vääntöä alusta loppuun. Ensimmäistä puoliaikaa hallitsi Keltik, mutta JoPS/PoPS:llakin oli paikkansa. Maaleja ei kuitenkaan nähty. Toinen puoliaika meni molempien joukkueiden osalta hieman väsyneemmissä merkeissä, mutta maalintekotilanteita syntyi molempiin päätyihin. Toisen puoliajan alussa Aleksi Lappalainen pääsi laukomaan pallon oikeaan alakulmaan ohi Keltik maalivahdin. Sen jälkeen peli jatkui tasaisena vääntönä, ja JoPS/PoPS näytti pystyvän pitämään pelin yhdessä nollassa. Viime minuuteilla Keltik kuitenkin puski kulmatilanteessa pallon maaliin, ja näin ollen tasoitti pelin yhteen yhteen. Nämä jäivät myös ottelun loppulukemiksi.

Seuraavan kerran JoPS/PoPS-78 pelaa lauantaina 6.6. Lehmossa LehPa/3:sta vastaan.

JoPS/PoPS-78 – AFC Keltik 1-1 (1-1)

 

PÖYTÄKIRJA