Salibandykausi päätökseen – PoPS sijoittui kolmanneksi
PoPS:n avauskausi salibandyn 4. divisioonassa päättyi lauantaina Polvijärvellä pelattuun kotiturnaukseen uudistuneella Vaparilla. Loppuun asti karsijan paikasta taistellut PoPS joutui lopulta tyytymään sarjan kolmanteen sijaan FC Pogostan ja Pyhäselän Urheilijoiden jälkeen.
PoPS pelasi kotiturnauksessaan poikkeuksellisesti vain yhden ottelun, sillä Josba II luopui sarjasta tammikuussa, ja näin ollen kotiturnauksen toinen ottelu peruttiin. PoPS taistelikin upean voiton sarjakakkosesta PyU:sta maalein 7-5, jonka jälkeen joukkue jäi jännittämään PyU:n viimeisen ottelun tulosta. PyU oli ottelussa PaLaa vastaan pakkovoiton edessä, muilla tuloksilla PoPS olisi sijoittunut sarjassa toiseksi. PyU kuitenkin voitti yhdellä vaihtomiehellä matkassa olleen PaLan maalein 15-3 ja varmisti näin karsintapaikkansa.
Kokonaisuutena PoPS:n kaudesta jäi positiivinen maku, vaikka toki kaudelle olisi mielellään suonut vielä jatkoa. PoPS kuitenkin osoitti pärjäävänsä hienosti myös sarjaporrasta ylempänä, vaikka joukkueen kokoonpano vaihteli erittäin paljon kauden mittaan. Tästä onkin hyvä lähteä jatkamaan kohti seuraavaa kautta!
PoPS:n parhaat pistemiehet kaudella olivat 26 pistettä keränneet Ville Vikström (15+11) sekä vain kuudessa ottelussa kauden aikana pelannut Mikko Hallikainen (15+11).