PoPS-78 pelasi vuonna 2011 edellisen vuoden tapaan Itä-Suomen piirin Viitosen lohko a:ssa. Edellisenä vuonna alkanut yhteistyö OuPan kanssa jatkui, mutta joukkue lähti kauteen nimellä PoPS-78 yhdistelmäjoukkue PoPS-78 / OuPa sijasta.

Kaudella 2011 Viitosessa oli poikkeuksellisen vähän pohjoiskarjalaisia joukkueita, PoPS:n lisäksi vain yksi, joensuulainen ikämiesjoukkue Riverball. Niinpä lohkossa oli PoPS:lle myös uusia tuttavuuksia. Jo edellisellä kaudella PoPS:n kanssa samassa lohkossa pelannut savon puolelta tullut joukkue AC BARCA jatkoi samassa lohkossa. Lisäksi lohkoon tuli kuopiolainen FC Tarzan, siilinjärveläinen ToU/2 ja varkautelainen Warkaus JK:n ja Hukkapallon yhteisjoukkue.

Kausi oli kokonaisuutena ehkä PoPS:n historian huonoin. Joukkue sijoittui lohkossaan selkeästi viimeiseksi voitettuaan ainoastaan kaksi ottelua ja hävittyään loput kahdeksan ottelua. Koko kautta parhaiten kuvainnollistaa Riverballia vastaan pelattu kotipeli, jossa PoPS menetti 4-0 johtonsa ja hävisi pelin lopulta 5-6.

Vanhoilta sivuilta siirrettyihin uutisiin ja otteluraportteihin koskien kautta 2011 Viitosessa pääset käsiksi tästä.

 

Joukkue O V T H Te Pä P
Riverball 10 8 2 0 38 19 26  
ToU /2 10 4 4 2 20 18 16  
– – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – – –
Warkaus JK /Hukka-Pallo 10 3 3 4 26 26 12  
FC Tarzan 10 3 3 4 22 22 12  
AC BARCA 10 3 2 5 19 27 11  
PoPS-78 10 2 0 8 21 34 6

 

MAALINTEKIJÄT:
9 Pasi Voutilainen
5 Joonas Räsänen
3 Aleksi Lappalainen
1 Petri Jolkkonen, Marko Mustonen, Simo Mutanen ja Sami Ratilainen

 

VAROITUKSET:
3 Joonas Räsänen
2 Panu Järveläinen, Marko Mustonen, Toni Kukkonen ja Petri Jolkkonen
1 Sami Ratilainen, Kari Tanskanen ja Jussi Mertanen

 

KENTÄLTÄPOISTOT:
Joonas Räsänen
Aleksi Lappalainen
Sami Hassinen
Petri Jolkkonen (2 keltaisella)

 

PoPS-78:n ottelut 2011 viitosen lohko a:ssa

1. KIERROS

AIKA PAIKKA KOTI VIERAS TULOS
To 12.05.
klo 19.00
Polvijärvi PoPS-78 Warkaus JK / Hukka-pallo 6 – 2
Su 22.05.
klo 17.00
Toivala ToU / 2 PoPS-78 1 – 0
To 26.05.
klo 19.00
Outokumpu PoPS-78 Riverball 5 – 6
Ke 01.06.
klo 19.00
Riistavesi FC Tarzan PoPS-78 1 – 0
Su 03.07.
klo 16.00
Riistavesi AC BARCA PoPS-78 1 – 3

 

2. KIERROS

AIKA PAIKKA KOTI VIERAS TULOS
Ke 20.07.
klo 19.00
Varkaus Warkaus JK / Hukka-pallo PoPS-78 6 – 0
Ke 27.07.
klo 18.30
Outokumpu PoPS-78 ToU / 2 2 – 5
Ke 03.08.
klo 18.30
Liperi Riverball PoPS-78 4 – 2
To 11.8.
klo 18.30
Outokumpu PoPS-78 FC Tarzan 1 – 4
Ke 31.08.
klo 18.30
Outokumpu PoPS-78 AC BARCA 2 – 4

 

PoPS-78:n pelaajat kaudella 2011:

Sami Hassinen (mv)

Juha Hirvonen

Petri Jolkkonen

Panu Järveläinen

Mika Kiiski

Toni Kukkonen

Aleksi Lappalainen

Teemu Lätti

Jussi Mertanen

Marko Mustonen

Juho Mutanen

Simo Mutanen

Jari Partanen

Sami Ratilainen

Joonas Räsänen

Jani Tanskanen

Kari Tanskanen (C)

Pasi Voutilainen

 

Koko sarjan tilastot

Koko sarjan ottelut

Sarjainfo:
Kaksinkertainen sarja. Lohkon kaksi parasta joukkuetta yksinkertaiseen loppusarjaan, jossa joukkueiden molemmat keskinäiset alkulohkon ottelut jäävät voimaan. Jos loppusarjaan oikeutettu joukkue jää loppusarjasta pois, paikka annetaan 3. sijoittuneelle – ei muille. Loppusarjan kahdella parhaalla joukkueella ainakin nousumahdollisuus ensi kauden Neloseen – nousijoiden lopullinen määrä ratkaistaan pelikauden jälkeen.

Ottelu PvmKloKoti–VierasTulos
2011-08-311830PoPS-78–AC BARCA2–4159388Pöytäkirja
2011-08-311830Riverball–ToU /22–2159394Pöytäkirja
2011-08-311830FC Tarzan–Warkaus JK /Hukka-Pallo2–4159399Pöytäkirja
2011-08-281600AC BARCA–FC Tarzan1–3159395Pöytäkirja
2011-08-251900Warkaus JK /Hukka-Pallo–Riverball2–5159391Pöytäkirja
2011-08-211800ToU /2–Warkaus JK /Hukka-Pallo2–2159384Pöytäkirja
2011-08-171830Riverball–AC BARCA5–0159386Pöytäkirja
2011-08-131600AC BARCA–ToU /24–1159400Pöytäkirja
2011-08-111830PoPS-78–FC Tarzan1–4159392Pöytäkirja
2011-08-041900Warkaus JK /Hukka-Pallo–AC BARCA2–4159398Pöytäkirja
2011-08-031830Riverball–PoPS-784–2159402Pöytäkirja
2011-07-271830PoPS-78–ToU /22–5159397Pöytäkirja
2011-07-271900FC Tarzan–Riverball3–4159389Pöytäkirja
2011-07-241800ToU /2–FC Tarzan4–2159404Pöytäkirja
2011-07-201900Warkaus JK /Hukka-Pallo–PoPS-786–0159393Pöytäkirja
2011-07-031600AC BARCA–PoPS-781–3159368Pöytäkirja
2011-07-031800ToU /2–Riverball1–3159372Pöytäkirja
2011-06-301815Warkaus JK /Hukka-Pallo–FC Tarzan2–2159380Pöytäkirja
2011-06-151830Riverball–Warkaus JK /Hukka-Pallo4–2159369Pöytäkirja
2011-06-151900FC Tarzan–AC BARCA2–2159374Pöytäkirja
2011-06-121600AC BARCA–Riverball0–3159364Pöytäkirja
2011-06-091800Warkaus JK /Hukka-Pallo–ToU /20–0159363Pöytäkirja
2011-06-051700ToU /2–AC BARCA2–2159379Pöytäkirja
2011-06-011900FC Tarzan–PoPS-781–0159371Pöytäkirja
2011-05-291600AC BARCA–Warkaus JK /Hukka-Pallo1–4159375Pöytäkirja
2011-05-261830PoPS-78–Riverball5–6159383Pöytäkirja
2011-05-221700ToU /2–PoPS-781–0159376Pöytäkirja
2011-05-181830Riverball–FC Tarzan2–2159367Pöytäkirja
2011-05-121830PoPS-78–Warkaus JK /Hukka-Pallo6–2159373Pöytäkirja
2011-05-102000FC Tarzan–ToU /21–2159381Pöytäkirja