Uusi tuttavuus JKV lauantain vieraaksi

PoPS:n ottelut futsalin Kakkosessa jatkuvat parin viikon tauon jälkeen lauantaina, kun vieraaksi saapuvat Jyväskylän Kylteriveljet (JKV). Kyseessä on joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen, sillä viime vuonna JKV pelasi vielä Keski-Suomen harrastesarjassa.

JKV on aloittanut sarjan vakuuttavasti, sillä kolmesta pelaamastaan ottelusta se on saalistanut voiton SC Riverball/2:sta ja tasapelit lohkon ennakkosuosikkeja LPK:ta ja JoSePaa vastaan. Joukkue koostuu Jyväskylän kauppakorkeakoulun opiskelijoista, ja sisältää runsaasti rutinoituneita jalkapalloilijoita ja futsalin pelaajia. Joukkueen paras pistemies (4+1) on toistaiseksi ollut liigakokemusta KaDy:sta omaava Juho Mäkiniemi. PoPS:lle tuttu mies on Ri-Pa Young Boysia viimeiset vuodet edustanut Joonas Heinikainen. Mielenkiintoinen nimi on myös Joni Rautanen (100m Suomen mestari 2008 & 2010, ennätys 10,40) jonka rinnalla tuulennopeat PoPS-puolustajat saavat toden teolla testata lähtönopeuttaan.

PoPS kärsi katkeran tappion kaksi viikkoa sitten Liikunnan Riemulle, mutta nyt joukkue saa oivan tilaisuuden tuon paikkaamiseen. Sarjassa on tullut erittäin paljon ristiinpelaamista, ainoastaan JoSePa on päässyt hieman karkaamaan muista. Voittamalla JKV:n PoPS kohentelisi kummasti asemiaan tasaisessa keskikastissa, toisaalta tappion tullessa hyvät sijoitukset valahtavat taas askeleen kauemmas.

PoPS päässee otteluun varsin hyvällä kokoonpanolla, poissa ovat varmuudella vain Turkka Parviainen ja Hugo Hyvönen, jonka kausi on näillä näkymin ohi. Tervetuloa kannustamaan PoPS takaisin voittojen tielle!

 

PoPS-78 – JKV, la 29.11. klo 17:30, Polvijärven vapaa-aikatalo.