PoPS kauden ensimmäiseen voittoon Ilomantsissa

PoPS-78 palasi lyhyeltä kesätauolta voitokkaasti, kun ilomantsilainen FC Pogosta joutui nöyrtymään eilen kotikentällään lukemin 1-5. Popsia koko kautta vaivannut maalinteko-ongelma oli poissa, sillä polvijärveläiset vastasivat kaikista kentällä tehdyistä maaleista.

Peli lähti liikkeelle Popsin kannalta erinomaisesti, sillä kärjessä viilettänyt Karri Aspelund onnistui karvaamaan pallon itselleen huolimattomasti pelanneelta Pogosta-pakilta. Aspelund pääsi karvauksen myötä irti ja onnistui sijoittamaan pallon ohi kotijoukkueen maalivahdin. Tämän jälkeen PoPS jatkoi painostusta, mutta maaliverkot eivät heiluneet. Vajaan puolen tunnin kohdalla Pogosta sai kulmapotkun, jonka jälkitilanteesta syntynyt veto osui harmillisesti Joni Naumaseen, josta pallo muutti sen verran suuntaa, ettei Popsin maalia erinomaisesti vahtineella Elmo Kaasisella ollut mitään mahdollisuutta torjua sitä. Sen jälkeen Pogosta pääsi paremmin peliin mukaan, mutta mitään vaarallista ilomantsilaiset eivät kuitenkaan saaneet aikaiseksi.

Toiselle puoliajalle PoPS lähti parantamaan peliä. 46 minuutin kohdalla Aleksi Lappalainen meni antamaan kulmapotkua, joka epäonnistui erinomaisesti. Kulma kiersi nimittäin sen verran huikeasti, että se painui suoraan maaliin. Lappalaisen villistä tuuletuksesta ehti kulua reilu vartti, kun Toni Karhunen pääsi iskemään lukemat yhteen kolmeen. Parikymmentä minuuttia siitä, niin oli Karri Aspelundin vuoro viimeistellä tarkalla vedollaan toistamiseen. PoPS pääsi vielä tekemään maalin aivan peliajan lopussa, kun kolme PoPS pelaajaa pääsi irtautumaan vastustajan puolustuslinjasta. Palloa kuljettanut Pasi Voutilainen päätti pitää pallon itsellään, ja sijoitti pallon vuoren varmasti maaliin.

PoPS voitti ottelun siis lukemin 1-5, ja tämä voitto siivitti polvijärveläiset sarjataulukossa ilomantsilaisten ohi. FC Pogosta ei ollut pelissä parhaimmillaan, sillä PoPS hallitsi peliä helposti. Pogosta ei päässyt kovin hyville maalintekopaikoille, mutta Popsilta jäi sen sijaan käyttämättä hyväksi usea maalipaikka. Mm. Joona Hyvärisellä oli edessään vain tyhjä maali, mutta pallon ohjaus meni valitettavasti ohi maalista.

Voiton ja onnistumisten myötä PoPS-78:n on hyvä jatkaa kauttaan eteen päin. Seuraava peli on ensi viikon torstaina Outokummussa. Vieraaksi Matovaaran nurmelle saapuu FC Nurmes. Toivottavasti maalinteko onnistuu silloinkin.

 

 

FC Pogosta  PoPS-78     1-5 (1-1)

3’ Karri Aspelund
29’ Oma maali
46’ Aleksi Lappalainen
63’ Toni Karhunen
82’ Karri Aspelund
90+1′ Pasi Voutilainen

 

PÖYTÄKIRJA

 

PoPS-78: Elmo Kaasinen (mv), Markus Saleva, Simo Mutanen, Toni Kukkonen (c),  Hugo Hyvönen, Joni Naumanen, Miikka Hartikainen, Teemu Lätti, Pasi Voutilainen,  Toni Karhunen, Aleksi Lappalainen, Karri Aspelund, Sami Ratilainen, Joona Hyvärinen