Kausi päätökseen NiemU tappion myötä – JoPS/PoPS-78 jäi sarjajumboksi

JoPS/PoPS-78:n jalkapallokausi sai päätöksensä sunnuntaina 30.8., kun se kohtasi Niemun Koillispuiston tekonurmella. Edellinen ottelu oli tasainen ja se ratkesi aivan peliajan lopussa Niemun voittoon vihelletyn rangaistuspotkun myötä. Sunnuntaisesta ottelulustakin tuli melko tasainen, mutta vaikka yhdistelmäjoukkue kuinka halusi päättää kauden voittoon, matkasi täysi pistepotti Rääkkylään.

Niemu pääsi ottelussa johtoon 14 minuutin kohdalla, kun Niemu-pelaaja pääsi läpiajoon ison puolustusvirheen vuoksi. Ensimmäinen puoliaika jatkui tasaisena tahkoamisena, mutta lopussa Niemu lisäsi johtoaan onnekkaasti, kun pallo meni oranssien topparista maaliin.

Oranssit lähtivät taistelemaan toiselle puoliajalle, ja 68 peliminuutin kohdalla Ilja Pöyhönen pääsi kaventamaan tilanteeksi 1-2 Karri Aspelundin antaman vapaapotkun jälkitilanteesta. Tasoituksen hakeminen ja siinä epäonnistuminen sai kuitenkin oranssit turhautumaan. Viimeinen kymmenminuuttinen olikin väsynyttä tahkoamista, jossa vastustaja pääsi iskemään kolme häkkiä. Niinpä loppulukemiksi kirjattiin melko rumat 1-5. Lukemista huolimatta peli oli tasainen.

Yhdistelmäjoukkueen kausi ei ollut menestyksekäs, vaikka välillä kentällä nähtiin hyvää peliä. Joukkueen pelaajat eivät juurikaan päässeet kasvattamaan kentällä itseluottamustaan, kun maaleja ja voittoja ei liiemmin ropissut. Tällä kaudella joukkue pystyi tekemään ainoastaan 15 maalia, joista neljä oli Aleksi Lappalaisen tekemää maalia ja kaksi maalia puolestaan tekivät Toni Kukkonen ja Ilja Pöyhönen. Yhden maalin miehiä oli useampia: Karri Aspelund, Aleksi Kekkonen, Elvis Laine, Timo Mustonen, Joel Raatikainen ja Juuso Valkama.

Oranssien taakse tehtiin puolestaan 58 maalia. Kun tekee lohkossaan vähiten maaleja ja päästää eniten, on jumbosija ansaittu. Joukkueen suurin ongelma oli se, että suurimmissa osissa pelejä joukkueen pelaajat eivät puhaltaneet yhteen hiileen ja antaumuksellinen puolustus jäi haaveeksi. Ensi kaudesta, olipa joukkue millainen tahansa tai onko joukkuetta ylipäätään, ei vielä tässä vaiheessa pysty sanomaan mitään. Jos oranssit nähdään tulevina kesinä kentällä jossain muodossa, janoaa joukkue varmasti tuloksellisesti parempia kausia – Jumbosta parhaaksi!

 

JoPS/PoPS-78 – NiemU 1-5 (0-2)

14′ Vastustaja
41′ Oma maali
68′ Ilja Pöyhönen
81′ Vastustaja
85′ Vastustaja
88′ Vastustaja
PÖYTÄKIRJA

JoPS/PoPS-78: Rautiainen Janne (MV), Voutilainen Pasi, Rämänen Aleksi, Aspelund Hannu, Linervo Jere, Jaskari Joonas, Pöyhönen Ilja, Aspelund Karri, Särkinen Jouni, Asikainen Pekka, Kosonen Aleksi, Kekkonen Aleksi, Kukkonen Toni (C)