Kausi käyntiin tappiolla – maalinteko tuskaista

PoPS avasi kautensa eilen jyväskyläläistä HuKia vastaan. Varsinkin toinen jakso sujui erittäin vahvassa PoPS -hallinnassa, mutta lopputuloksena oli siitä huolimatta tappio lukemin 5-3 (3-0). Etenkin maalinteko tuotti joukkueelle suuria vaikeuksia.

Ensimmäisellä jaksolla PoPS antoi totuttuun tyyliin vastustajalle turvallisen tuntuisen kolmen maalin karkumatkan, kun muutoin läpi ottelun hyvin toiminut puolustuspeli petti muutamaan otteeseen. HuKin pelaajat pääsivät ampumaan liian vapaasti hyviltä sektoreilta, eikä hyvän ottelun maalilla pelannut Pekka Pohjola voinut maaleille mitään. Jakson viimeisellä sekunnilla PoPS:lle tarjottiin vielä kavennusta kuuden metrin rangaistuspotkusta, mutta HuKin maalivahti torjui Antti Åken laukauksen. Niinpä puoliaikaa siirryttiin viettämään lukemissa 0-3.

Toisen jakson alusta alkaen PoPS:n peli alkoi näyttää paremmalta ja paremmalta. HuKi joutui varhaisessa vaiheessa virhevaikeuksiin, kun joukkue ei saanut pidettyä PoPS:n pelaajia kurissa. Maalinteko oli lukuisista huppupaikoista huolimatta vaikeaa: tolpat kolisivat, ja muutaman kerra pallo saatiin käytännössä tyhjästäkin maalista ohi.

Ilmassa oli ratkaisun makua, kun PoPS:n erinomaisesta maalipaikasta käynnistyneen vastahyökkäyksen seurauksena HuKi siirtyi jo neljän maalin johtoon. PoPS ei kuitenkaan luovuttanut vielä: 35 minuutin kohdalla pallo vietiin ensimmäisen kerran 10 metrin pisteelle kumulatiivisten virheiden täytyttyä, ja Pasi Voutilainen sijoitti pallon varmasti alakulmaan.

Lisää seurasi reilut kaksi minuuttia ennen loppua: PoPS:n reikäpaitapeli pyöri hetken aikaa hieman tehottoman näköisesti, mutta lopulta Åken laukaus kimposi Mikko Hallikaisen ja HuKin puolustajan kautta maaliin. Vajaa minuutti ennen loppua PoPS tuli jo maalin päähän: pallo vietiin toistamiseen kymmeneen metriin, ja tälläkin kertaa Voutilainen upotti pallon varmasti alanurkkaan. Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä mahdolliselta.

Valitettavasti PoPS:n kiri ei tällä kertaa aivan riittänyt, ja puoli minuuttia ennen loppua HuKi sinetöi vielä loppulukemiksi 5-3. Näin avausottelusta saaliiksi jäi harmittava tappio, mutta oli ottelussa paljon hyvääkin: viimeistelyä lukuunottamatta PoPS pelasi varsin hyvän ottelun. Vastustajan tasosta suhteessa sarjan muihin joukkueisiin on vaikea sanoa mitään, mutta joka tapauksessa ottelu antoi uskoa jatkoa ajatellen.

Seuraavan kerran PoPS pelaa vajaan kahden viikon päästä lauantaina, jolloin PoPS:n vieraaksi Polvijärvelle saapuu Liikunnan Riemu/2. Ottelu pelataan samaan aikaan klo 13:30.

 

PoPS-78 – HuKi 3-5 (0-3)

Ottelun pöytäkirja