Futsal Cupin 1. kierros arvottu – myös Kakkosen otteluohjelma selvillä

Futsaljoukkue aloittaa kautensa ensi viikolla, jolloin pelataan sekä Cupia että Kakkosta. Cupissa vastassa on vieraskentällä täysin uusi tuttavuus FC Kultsu/Ryökäleet, kun taas Kakkosessa vastaan asettuu kotikentällä vanha tuttu Feeniks.

FC Kultsun nimen alla pelaava Ryökäleet on viime vuodet pelannut Kaakkois-Suomen Kolmosta, jossa joukkue sijoittui viime vuonna kolmanneksi. Joukkueen taso on täysi arvoitus, sillä käytännössä mitään vertailukohtaa saati tietoa pelaajista ei ole. Luvassa onkin mielenkiintoinen vääntö Joutsenohallissa, joka tarjoaa hyvät puitteet perjantai-illan huumaan. Ottelu pelataan pe 31.10. klo 20.

Kakkosen puolella sarja alkaakin sitten sunnuntaina, jolloin Polvijärvelle saapuu Feeniks. Feeniks avaa kautensa jo aiemmin päivällä SC Riverballin kakkosjoukkuetta vastaan, joka antaa varmasti osviittaa Feeniksin tämän kauden iskukyvystä. Kakkoseen osallistuu tällä kaudella kahdeksan joukkuetta, joten otteluita on luvassa 14 – niistä kuusi pelataan ennen vuodenvaihdetta ja kahdeksan sen jälkeen.

Otteluohjelma kokonaisuudessaan löytyy alta. Hienoisen hiljaiselon jälkeen nämäkin sivut pärähtävät jälleen kunnolla käyntiin jo tällä viikolla, jolloin luvassa on erittäin iloisia pelaajauutisia sekä muuta mielenkiintoista materiaalia. Myös perinteinen kausiennakko ilmestyy vielä ennen tosipelien alkamista – pysy siis kuulolla!

 

Itä- ja Keski-Suomen Kakkonen

Pvm Klo Koti Vieras Tulos Paikka
su 2.11.2014 17:30 PoPS-78 Feeniks   Vapaa-aikatalo
la 8.11.2014 15:00 JoSePa PoPS-78 Joutsa
la 15.11.2014 17:00 PoPS-78 Riemu/2   Vapaa-aikatalo
la 29.11.2014 17:30 PoPS-78 JKV   Vapaa-aikatalo
su 14.12.2014 16:00 SaPa PoPS-78 Pieksämäki
la 20.12.2014 17:30 PoPS-78 LPK   Vapaa-aikatalo
la 17.1.2015 12:15 JKV PoPS-78 Säynätsalo
la 17.1.2015 16:15 Riemu/2 PoPS-78 Säynätsalo
la 24.1.2015 18:00 SC Riverball /2 PoPS-78 Joensuu, Areena
su 25.1.2015 13:00 PoPS-78 JoSePa   Vapaa-aikatalo
la 1.2.2015 13:00 PoPS-78 SC Riverball /2   Vapaa-aikatalo
la 15.2.2015 13:00 PoPS-78 SaPa   Vapaa-aikatalo
la 7.3.2015 13:15 LPK PoPS-78 Säynätsalo
la 7.3.2015 17:15 Feeniks PoPS-78 Säynätsalo

 

Koko sarjan tiedot löytyvät ResultCodesta.

 

Futsal Cup

Pvm Klo Koti Vieras Tulos Paikka
pe 31.10.2014 20:00 FC Kultsu/ Ryökäleet PoPS-78 Joutseno