ENNAKKO: Lauantaina vieraita Jyväskylästä

PoPS-78 saa lauantaina ensimmäistä kertaa tällä kaudella vieraita Jyväskylästä saakka, kun Liikunnan Riemu II saapuu Polvijärvelle. Joukkueet ovat tällä hetkellä sarjataulukossa sijoilla viisi ja seitsemän, tosin PoPS on pelannut yhden ottelun vieraitaan enemmän.

Liikunnan Riemun edustusjoukkue pelasi vielä toissa kaudella 2. divisioonaa, mutta on sen jälkeen noussut raketin lailla aina Futsal-Liigaan saakka ja keikkuu liigan sarjataulukossa tällä hetkellä sijalla kuusi. PoPS kärsikin seurahistorian suurinumeroisimman tappion juuri Riemua vastaan joulukuussa 2011, kun Jyväskylän Huhtaharjulla isännät löivät tauluun lukemat 19-6. Polvijärvellä lukemat pysyivät sentään siedettävinä Riemun voittaessa numeroin 9-4. Onneksi tällä kertaa ei ole vastassa kyseinen joukkue, mutta helppoa ottelua ei ole PoPS:lle varmasti luvassa – niin kuin ei yhdessäkään ottelussa tällä kaudella.

Riemun joukkue koostuu jyväskyläläisistä liikunnan opiskelijoista, joten vastassa on varmasti urheilullinen joukkue. Riemun edustus- ja kakkosjoukkueen ringissä on yhteensä yli 40 pelaajaa, joten lopullinen Polvijärvelle saapuva rosteri on täydellinen arvoitus. Edustusjoukkueella on tänään itsenäisyyspäivänä vierasottelu liigassa, joten sieltä tuskin on kovin monta vahvistusta tulossa. Riemulla on edessään varsin kova viikonloppu, kun PoPS-ottelun jälkeen joukkue matkustaa Ylämyllylle Yllätyksen vieraaksi ja sunnuntaina Jyväskylässä se kohtaa vielä paikallisottelussa FS Feeniksin.

Lätti

”Lupsu” on valmis toimittamaan palloa verkkoon.

PoPS:n kausi on sujunut pelillisesti hyvin, mutta pisteitä on siitä huolimatta kertynyt ehkä odotettua vähemmän, sillä moni tasainen ottelu on kääntynyt lopulta tasapeliksi tai tappioksi. Viimeksi sunnuntaina Jippoa vastaan PoPS:lla oli voiton avaimet käsissään, mutta lopulta tappiokaan ei ollut kuin 20 sekunnin päässä. Samankaltainen ottelu voi hyvinkin olla edessä myös huomenna, joten tarkkana on oltava loppuun saakka.

PoPS saa otteluun jalkeille taas hyvän kokoonpanon, mutta muutamia poissaolojakin on: ainakin Olli Koskeli, Turkka Parviainen ja Valtteri Nykänen  puuttuvat huomenna kokoonpanosta. Sen sijaan viime sunnuntain ottelusta viime hetkillä poisjääneet Pasi Voutilainen ja Olli-Pekka Saarinen ovat näillä näkymin huomenna mukana, kuten myös kauden debyyttinsa tekevä, yksi kotiyleisön suursuosikeista, viimeinkin armeijasta lomille päässyt Teemu ”Lupsu” Lätti (kuvassa). Näistä asetelmista luvassa on takuuvarmasti mielenkiintoinen kamppailu, joten toivottavasti yleisö löytää tällä kertaa runsaslukuisena paikalle. Ottelu alkaa klo 13, tervetuloa viettämään lauantaipäivää laadukkaan futsalin parissa!